Koirat netissä

Nelijalkaiset ystävämme ovat valloittaneet verkon. Netistä löytyy lukuisia erilaisia koira-aiheisia sivustoja, joista osa on hyvin virallisia ja tietoa jakavia, kuten Kennelliitto, osa taas käyttäjien itsensä luomia, kuten erilaiset blogit. Mitä tahansa koiriin liittyvää käyttäjä voikaan kaivata, löytyy tarvittava kaikki tieto helposti naputtelemalla muutama hakusana hakukoneeseen.

Kennelliitosta tietoa joka lähtöön

Kennelliitto tarjoilee kattavasti tietoa koiran hankkimisesta, hoitamisesta ja omistamisesta sekä listaa erilaiset koirarodut tärkeimpine ominaisuuksineen. Kennelliiton sivuilta saa myös ohjeet kuinka toimia, jos oma koira katoaa tai vastaavasti löydät vieraan koiran kadulta harhailemasta. Lisäksi Kennelliitto säätelee koiraharrastuksia ja valvoo rodunjalostusta ja koirien terveyttä. Sivuilla on oma osuutensa niin eläinlääkäreille, kasvattajille, koiranomistajille, koiranostajille kuin nuorillekin.

Ostoksille verkkokauppaan

Koiranomistajille koiratarvikeliikkeet ovat varmasti tuttu vierailukohde. Monella liikkeellä on verkkokauppa, josta ostokset omalle murulle on mahdollista suorittaa nopeasti, vaivattomasti ja monta kertaa edullisemmin kuin itse liikkeestä ostettuna. Valikoima verkossa on runsas ja olipa koira sitten vailla erikoisravintoa, uutta koiranpetiä, hihnaa, pantaa tai valjaita saati trimmaus- ja hoitotarvikkeita, kaikille löytyy varmasti jotakin. Myös koiran vaatetukseen ja leluihin voi panostaa niin paljon kuin mieli tekee.

Pyrähdä pelien pariin

Edes se, ettei omaa koiraa vielä ole, ei ole verkossa mikään este. Koiraihminen voi aina klikata itsensä Diamond Dogs –pelin pariin. Tämä viihdyttävä videohedelmäpeli yhdistää hauskalla tavalla glamouria ja koirien elämää herättäen eloon mielenkiintoisia hahmoja, kuten gansterikoiran tai kamera kaulassa oleva paparazzikoiran. Eikä pelistä tietenkään puutu kimalletta pursuavaa, aurinkolasipäistä ja turkistakkia kantavaa chihuahua-prinsessaa! Tämä on hupia koirien parissa parhaillaan.

Koirafoorumeilla keskustelet muiden omistajien kanssa

Jätetään hetkiseksi leikki sikseen ja keskitytään koiraihmisten mieltä mahdollisesti askarruttaviin kysymyksiin. Monenlaisia käytännön vinkkejä ja omistajien mielipiteitä löytää näppärästi erilaisilta keskustelupalstoilta, kuten esimerkiksi Koirat.comin foorumista. Lisäksi monet katukoiria auttavat yhdistykset ovat oivia ja arvokkaita tiedonlähteitä koiria koskevasta avustustyöstä. Auttaminen perustuu usein vapaaehtoistyöhön ja asiasta kiinnostuneille löytyy varmasti mieluisaa tekemistä, vaikkei koiran adoptoiminen olisikaan ajankohtaista.

Koiranäyttelyt

Koiranäyttelyistä puhuessa ensimmäisenä mieleen tulee valkoinen villakoira, joka on kammattu, tupeerattu ja lakattu melkein posliinikoiran näköiseksi. Yksikään yksinäinen karva ei sojota väärään suuntaan.

Koiranäyttelyt ovat koirien mallikisoja, joissa sekä kasvattajat että omistajat yrittävät saada lemmikilleen valiokoiran arvon ja siten enemmän arvostusta, mikäli lisäjalostusta mietitään.

Koiranäyttely eroaa mallikisoista: Pelkällä kauniilla kropalla valioarvoa ei tule. Eri koiraroduilla on omat vaatimuksensa ja niillä tulee olla rotumääritelmän mukainen rakenne sekä linjat. Pienikin erinäisyys saattaa vähentää pisteitä. Koirat yleensä kilpailevat koko ikänsä aikaisemman näyttelymenestyksen mukaisessa arvosteluluokassa. Urokset ja nartut kilpailevat eri sarjoissa.

Laatumainintamahdollisuudet ovat seuraavat: punainen on merkki erinomaisesta yksilöstä, sininen on erittäin hyvä, keltainen hyvä, vihreä tyydyttävä, harmaa hylkäävä ja ruskea merkki siitä, että koira on loukkaantunut.

Kierros kerrallaan kohti valioarvoa

Koiranäyttelyissä on ns. ensimmäinen kierros, josta erinomaisen ja erittäin hyvän saaneet koirat kilpailevat keskenään luokkavoitosta. Kakkoskierroksella tuomari sijoittaa neljä parasta koiraa, joista erinomaisella palkitut jatkavat kilpailuaan sertifikaatista kolmannella kierroksella, mikäli tuomari on katsonut ne sertifikaatin arvoisiksi. Kun sekä narttu- että urosluokista on poimittu paras valio, he kilpailevat lopuksi keskenään rotunsa parhaan arvosta ja samalla tavalla rodun voittanut jatkaa kilpailemista muiden rotujen parhaan kanssa.

Koiranäyttelyt ovat tilaisuuksia sekä koiranomistajille että myös koirista kiinnostuneille. Näyttelyistä saa tietoa eri koiraroduista ja kaiken lisäksi voit omin silmin nähdä, millaisia erilaiset koirarodut ovat. Näyttelyiden päätarkoituksena on kuitenkin auttaa sekä omistajia että kasvattajia arvioimaan eri koirarotuja ja tekemään jalostukseen liittyviä päätöksiä. Vuoden 2015 koiranäyttelyt näet Kennelliiton sivuilta.

Perheeseen tulee amerikanbulldoggin pentu

Amerikanbulldoggin pentu on mitä hellyttävin kaveri, kuten tietysti lähes mikä tahansa muukin koiranpentu. Pieni karvanyytti, rulla turvallaan ja syvällä hengityksellään ja pehmeydellään, kenen sydän nyt ei sulaisi tämän veijarin edessä? Mutta mitä tulisi tietää tästä pienestä karvapallosta ja sen kasvattamisesta, jos sellaista mielii ostamaan?

Amerikanbulldoggin tiedetään olevan lojaali perhekoira, joka vaatii aktiviteetteja, mutta onko siinä kaikki? Jokainen koira tietenkin on oma yksilönsä kuten me ihmisetkin, mutta amerikanbulldoggipentu tulee kasvattaa hyvin jotta sen kanssa pärjää aikuisena. Ellei tietoa kasvatuksesta ole, on aina suotavaa ottaa yhteyttä kasvattajaan tai yhdistyksiin (Kts. artikkelimme Amerikanbulldoggien kasvattajat Suomessa) tai muihin koira-ammattilaisiin saadakseen osaavaa apua.

Huomioi rodun erityisvaatimukset

Amerikanbulldoggit ovat alun alkaen teuras- ja maatilakoiria, joten niillä on vahva laumansa puolustusvaisto, joka saattaa tuoda ongelmia koiran tuntiessa olonsa tai laumansa tilan uhatuksi. Omistajalla tulee olla riittävästi auktoriteettia ja kapasiteettiä pitää koira ruodussaan vaaran uhatessa. Amerikanbulldoggilla on valtavat puruvoimat, ja puolustaessaan reviiriään hän vaistomaisesti käyttää voimaansa, joka saattaa tuoda pahaa jälkeä. Siksi pentukaupoilla ollessa pitäisi aina muistaa, että se pieni nyytti on vielä joku päivä suuri nyytti. Omistajan tulisi tietää rodun plus- ja miinuspuolet sekä miettiä tarkkaan, onko itsestä sen kasvattajaksi tai onko ylipäätään valmiuksia kasvattaa koirasta yksilöä julkiseen kanssakäymiseen.

Amerikanbulldoggien tiedetään olevan valloittavia ja lapsirakkaita, mutta ensiarvoisen tärkeää olisi kasvattaa pennusta sosiaalinen ja luotettava kaveri, jonka kanssa pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Toinen tärkeä asia kouluttamisen ohella on aika mitä koiran aktiviteetit vievät. Amerikanbulldoggi ei ole sohvaperuna, vaan vaatii menoa ja meininkejä. Koiralla on valtavasti energiaa ja mitä enemmän sen kanssa touhuaa ja leikkii sen vähemmän se tuhoaa kotia ja tavaroita. Jos olet valmis koiran kasvatukseen ja olet touhukas kaveri itsekin, varmasti amerikanbulldoggi on lempeä karvainen ystävä seuralaiseksesi.

Amerikanbulldoggien kasvattajat Suomessa

Amerikanbulldoggi (AB) rotu ei ole FCI-hyväksytty eikä myöskään kuulu Suomen Kennelliittoon. Suomessa AB:lla on vain harrastepohjalla toimivia yhdistyksiä, mutta ei rekisteröinti- tai jalostusyhdistyksiä. Suomessa AB:t rekisteröidään usein erilaisiin liittoihin Amerikkaan tai muualle Eurooppaan.

Kasvatusmaailma on hieman kuten politiikka: kullakin kasvattajalla on oma maineensa riippuen siitä, mitä asioita ajaa eteenpäin ja pitää tärkeimpänä. Lisäksi on olemassa erilaisia yhdistyksiä, joilla on omat suhteensa eri kasvattajiin. Kuten kaikessa kasvatukseen liittyvässä, myös koirakasvatuksessa on jokaisella omat näkökohtansa ja mielipiteensä. On siis hyvin suotavaa etsiä tietoa kasvattajista, jotta saisi kokonaisvaltaisen kuvan siitä, millä perusteilla koirat on jalostettu tai kasvatettu.

Mihin tarkoitukseen hankit amerikanbulldoggisi?

On olemassa kasvattajia, jotka teettävät pentuja pelkästään bisnesmielessä, ja heidän päätehtävänään on saada myyntiin mahdollisimman monta pentuetta. Sitten on toisia kasvattajia, jotka harkitsevat tarkasti, koska tekevät pentueita sekä tarjoavat enemmän apua koiran kasvatustyöhön ja ovat myös kiinnostuneita pennuistaan myynninkin jälkeen.
Kasvattajan tehtävä on myös käyttää koiria näyttelyissä ja valvoa omalla tahollaan rodun laatua.

Eri kasvattajat kasvattavat eri tyyppisiä koiria; toiset harrastavat eri työtehtäviä, jotta koira saisi lihaksikkaat raajat, toiset taas keskittyvät toisentyyppisiin tehtäviin, esimerkiksi koiran käyttäytymisen kehittämiseen. Kasvatustyön tavoitteena pitäisi kuitenkin olla halu kasvattaa fyysisesti ja psyykkisesti terve ja toimintakykyinen AB, jolla on kapasiteettia harrastaa erilaisia aktiviteetteja, kuten esimerkiksi agilityä tai vain olla rakastettava ja luotettava seurakoira.